keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kevät kukat

Kukat tuovat aina iloa ja tunnelmaa kotiin. Pyrin siihen, että aina olisi jotain kukkia kaunistamassa kotia.






Ostokset

Olen viime aikoina hemmotellut itseäni ostamalla muutamia uusia kivoja juttuja.




Mustat korkkarit on Swanten makuun.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Sunnuntai kuulumiset

Samalla kun kirjoitan tätä ihana ilta-aurinko koskettaa vasenta ikkunaa. Siirsin osan ikkunalautamme kukista vasemmalle aurinkokylpyyn. Miten hyvä mieli ihmiselle voi tulla  katsellessa kauniita kukkia auringon valossa. Mulla on muutenkin hyvä viikonloppu takana. Kävin mm sinebrychoffin taidemuseossa, näyttely esitteli 15 luonnospiirustusta Michelangelon suurimmasta tilaustyönstä, Sikstuksen kappelista. Näyttely oli onnistunut kaikipuolin. Pois lähdettyä olo jäi tyyneksi ja rauhalliseksi. Haluisin todella päästä näkemään koko komeuden, joskus paikanpäällä.

kuva lainattu.


maanantai 15. huhtikuuta 2013

Hei vaan

Olen nykyään surkea blogikirjoittaja! Ja tahdon tehdä muutoksen tähän asiaan, koska nautin blogin kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta. Päässä pyörii paljon asioita mitä pitäisi tehdä tällä hetkellä. Harmi ettei työ v*tutus ole päässyt muuttamaan suuntaansa vaan painaa mieltä jatkuvalla syötöllä. Paras lause mitä olenkaan pitkään aikaan kuullut  '' Helpolla ja rennolla otteella, terveellä ja myönteisellä tavalla '' mietin tuota lausetta, joka päivä!!! Ja yritän saada siitä voimaa päiviini. Voimaa kaikkien muidenkin päiviin.

- Rose

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pipi

No voihan... muhun on jälleen iskenyt flunssa ( jota luulin aluksi allergiaksi ). Harmittaa kyllä tosi paljon 4 päivän loman jälkeen jäädä vielä sairastamaan kotiin, mutta minkäs teet. Yksi asia mikä tuo iloa tähän päivään on se, että olen alkanut jälleen kiinnostumaan oikeanlaisesta ravinnosta. Oikeasti olen ollut niin syvällä tuolla jossain niin kauan ruokavalion suhteen, että tulen lähes onnelliseksi pelkästään siitä, että olen motivoitunut muuttamaan elämäntapojani. Surffailen parhaillaan netissä etsimässä meille parhaita vitamiinivalmisteita tukemaan terveellistä ruokavaliota. Markuskin on näyttänyt vihreää valoa elämäntavan muutoksille, joten ei enään colaa meidän talouteen.