perjantai 16. marraskuuta 2012

Viikonloppu

Istuin eilen ystäväni luona viinilasillisella vai pitäisikö sanoa viini pullollisella, ottaa niin päähän ettei osannut taas jättää sitä yhteen tai kahteen lasilliseen, koska nyt olo on taas tukala ja ahdistunut. Olen päättänyt ottaa nyt vähän etäisyyttä ihmisistä, jotka käyttävät runsaammin alkoholia ihan itseni takia. Tulen onnelliseksi perheen kanssa vietetystä ajasta,eläimistä, kirjan lukemisesta, arkartelusta, kokkaamisesta, leffojen katsomisesta,matkojen suunnittelemisesta,sisustamisesta,kukista sekä kauniiden vaatteiden katselemisesta enkä pullollisesta viiniä, vaikka toki hyvän ystävän kanssa on joskus todella kiva lähteä ulos tai istua kotona iltaa jne, mutta olen huomannut, että olen enemmän omassa elementissäni kun teen jotain noista asioista jotka mainitsin. Poikaystäväni aina sanoo, että minussa on kaksi puolta, jos pitäisi keskittyä johonkin asiaan mikä ei ole minulle niin mieluinen en keskity yhtään vaan alan tekemään jotain muuta, mutta jos taas teen jotain josta todella pidän niin keskityn täysillä enkä nää tai kuule mitä ympärillä tapahtuu heh! Tänään aijon hemmotella omaa murua hyvällä ruualla ja hieronnalla. Hyvää viikonloppua kaikille!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti