Olen tunneihminen, ajattelen liikaa ja murehdin menneitä liiankin usein. Vaikeuttaako tämä sitten elämääni? Vastaus on kyllä. Ihailen suuresti, joidenkin ihmisten kykyä pyrkiä eteenpäin tapahtumista riippuen. Lähipiirissäni on eräs ihminen joka menee vaikka harmaan kiven läpi muiden apua tarvitsematta, olen usein huokaillut hänen rohkeuttaan toimia. Mutta olen pistänyt harmikseni merkille, myös että välillä hänellä on hyvin huono itsetunto, johtuuko tämä sitten siitä, että tunne että kaikessa pitää pärjätä yksin eikä osaa tukeutua toisiin ihmisiin sillon kuin sitä tarvitsisi? Tunnen onnellisuutta siitä että tiedostan, että elämässäni on ihmisiä jotka ottavat minut avosylin vastaan ''hädän'' yllättäessä.
Kenenkään ei pitäisi tuntea, että elämässä on pärjättävä joka asiassa yksin, mielestäni ihmisten kuuluu elää yhdessä ja jakaa joka päiväisiä onnen ja surun hetkiä sekä hyväksyä toisensa omana itsenään. Pidetään siis huoli toisistamme ja muistetaan, että kukaan meistä ei ole täydellinen.
Älä juokse, tyttö! Et pääse koskaan pakoon ihmisen elämän kahta tärkeintä seikkaa: Jumalaa ja kuolemaa. Jumala seuraa kulkuasia ja kiivastuu huomatessaan, ettet näe elämän ihmettä. Ja kuolema?
Kuljit juuri ruumiin ohi etkä edes havainnut sitä.
- Paulo Coelho
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti